Vesiuutisvuoto-blogi vesialan trendeistä ja kuumimmista puheenaiheista!

Niina istuu
 

Vesiuutisvuoto -blogin vuoden 2013 luetuimmat jutut

Vuoden vaihtumiseen on enää tunteja. Vanhaa vuotta kootaan yhteen kiivasta tahtia, mietitään mikä meni hyvin ja mitä voisi tehdä paremmin. Lupauksiakin tehdään, toivottavasti myös pidettäväksi asti!

Insinöörinä saan sairasta mielihyvää erilaisten listojen ja tilastojen tekemisestä. Olen siis totta kai listannut myös Vesiuutisvuoto-blogin lukijoiden suosikit vuonna 2013! Tässä he ovat:

1. Kolmatta viikkoa ilman meikkiä

2. Vesihuolto tarvitsee sosiaalista mediaa

3. Eläintyövoimaa Pietarin jätevedenpuhdistamolla

Oma ehdoton kohokohtani vuodessa oli uusitun EU:n prioriteettiainelainsäädäntö voimaantulo. Tiedetään, supertylsää, mutta minulle, joka vuosikausia olen aihetta tutkinut, omanlaisensa riemuvoitto. Lainsäädäntö nimittäin ensimmäistä kertaa myöntyi siihen, että lääkejäämät vesistöissä voisivat olla ympäristölle haitallisia. Tästä aiheesta muodostuu oma TOP3-listani:

1. Lääkeaineita ensimmäistä kertaa EU:n ympäristölainsäädäntöön

2. EU:n uusi prioriteettiainedirektiivi julkaistu

3. Lääkejäämiä mitattu Itämeren avovesiltä

Sitten uuden vuoden lupausten kimppuun! Onnellista uutta vuotta teille kaikille!

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Vesiuutisvuoto -blogin vuoden 2013 luetuimmat jutut

Lääkejäämiä mitattu Itämeren avovesiltä

Nyt se sitten on vihdoin tapahtunut! Lääkejäämiä on mitattu myös Itämerestä. Eikä pelkästään rannikoilta ja jätevedenpuhdistamoiden purkuputkien läheisyydestä vaan ihan avomereltäkin. Asialla olivat ruotsalaiset tutkijat, jotka mittasivat mm. epilepsialääke karbamatsepiinin pitoisuuksia merivesinäytteistä. Tulosten mukaan kaikkiaan 93 kerätystä vesinäytteestä lääkejäämiä löydettiin 24:stä. Keskimäärin pitoisuudet olivat noin 4 ng/l ja suurimmillaan 37 ng/l. Avomerellä kaikkien lääkeaineiden yhteispitoisuus oli n. 2 ng/l, rannikoiden läheisyydessä yhteispitoisuudet lähestyivät 200 ng/l. Lue artikkeli…

Kommentit pois päältä artikkelissa Lääkejäämiä mitattu Itämeren avovesiltä

/