Vesiuutisvuoto-blogi vesialan trendeistä ja kuumimmista puheenaiheista!

Niina istuu
 

Porakaivovedessä voi olla liikaa radioaktiivisia aineita

Tekniikka & Talous uutisoi eilen nettisivullaan, että kymmenesosassa porakaivovesistä on liikaa radonia ja uraania. Jutussa kehotettiin ihmisiä tutkituttamaan porakaivovetensä. Sitä jutussa ei kuitenkaan kerrottu, että aineet ovat vaarallisia erityisesti radioaktiivisuutensa takia.

Ongelma juontuu siitä, että sade- ja sulamisvesien suotautuessa graniittia sisältävän maa- ja kallioperän lävitse, liukenee veteen radioaktiivisia aineita kuten uraania ja radonia. Säteilyturvakeskuksen mukaan noin 20 000 suomalaista käyttää vakituisesti sellaista porakaivovettä, jonka radonpitoisuus ylittää ohjearvon 1000 Bq/l (becquereliä litrassa). Hyvässä kaivovedessä arvo on alle 150 Bq/l. Hanavedessä radioaktiivisista aineista ei ole ongelmaa, joten sitä voi huoletta juoda.

Ihminen saa suurimman säteilyannoksensa sisäilman radonista, luonnon taustasäteilystä sekä terveydenhuollon tutkimuksista, kuten röntgenmittauksista. Veden radioaktiivisuus lisää säteilyannosta ja näin myös syöpäriskiä. Radonia haihtuu vedestä suihkun aikana ja hengitettynä se lisää keuhkosyövän riskiä. Vettä juotaessa radon ja uraani taas lisäävät mahalaukun säteilyannosta. Uraani kertyy munuaisiin, luustoon ja maksaan ja suomalaisilla porakaivoveden juojilla onkin todettu uraaniin liittyviä haittavaikutuksia munuaisissa ja luustossa.

Säteilyturvakeskuksen julkaisemasta Porakaivoveden radon- ja uraanikartastosta voit tarkistaa onko porakaivosi lähellä vaaravyöhykettä. Jos et tiedä porakaivosi radioaktiivisten aineiden määrää, suosittelen niiden mittaamista välittömästi eli heti. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran laboratoriorekisteristä löydät talousvesitutkimuksia tekevät laboratoriot.

Artikkelia ei voi kommentoida.