Vesiuutisvuoto-blogi vesialan trendeistä ja kuumimmista puheenaiheista!

Niina istuu
 

Saisiko olla antibiootein kyllästettyä lihahöyhenjauhoa?

Kun broileri kokee loppunsa ruokatehtaan teurastamossa, kolmasosa puluparasta on ihmiselle syömiskelvotonta. Eli höyheniä, nahkaa, kynsiä, nokkia, sisäelimiä jne. Mmmm, herkullista!

Mitä tälle teurasjätteelle sitten tapahtuu? Ei. Sitä ei kiikuteta kaatopaikalle. Se jatkojalostetaan eläinten rehuksi ja lannoitteeksi. Rehuksi jalostettua lihahöyhenjauhoa ei saa Suomessa syöttää ihmisten ravinnoksi kasvatettaville eläimille, joten sitä tarjoillaankin esimerkiksi turkiseläimille. Mutta miten kaikki tämä sepustus liittyy mitenkään veteen tai haitallisiin kemikaaleihin?

Noh. Amerikassa on tehty tutkimus, jossa mitattiin lääkeainejäämiä kanojen höyhenistä tehdystä rehusta. USA:ssa, toisin kuin meillä, eläinperäisen rehun syöttäminen takaisin ravintoketjuun on sallittua. Kävi ilmi, että kaikki testatut näytteet sisälsivät antibiootteja, kahdesta kymmeneen erilaista ainetta. Lisäksi löytyi muun muassa parasetamolia eli kipulääkettä, kofeiinia sekä masennuslääkettä. Vain muutamia mainitakseni. Kaiken kaikkiaan aineita löytyi niin paljon erilaisia, että tuli itselle oikein huono olo, kun tajusi minkälaisia määriä erilaisia aineita lintuihin pumpataan. Ne saavat kofeiinia piristyäkseen ja sitten masennuslääkettä ahdistukseen. Huh huh.

Jutun mukaan USA:n siipikarjateollisuus kuluttaa vuodessa noin 13,2 miljoonaa kiloa antibiootteja. Se on 80 % koko maassa käytetystä antibioottimäärästä. Ja tässä on mukana sekä ihmiset että eläimet. Eviran mukaan Suomessa käytettiin vuonna 2010 eläinten lääkintään 16 800 kg antibiootteja. Suhteutettuna asukaslukuun, antibioottien käyttö on siis USA:ssa pitkälti yli kymmenkertainen Suomeen verrattuna.

Ameriikan maalla käydään siis kiivasta keskustelua taas yhdestä reitistä, jolla antibiootteja pääsee ravintoketjuun ja ympäristöön. Ja ihan syystä. Antibioottien pääsy ympäristöön edesauttaa vastustuskykyisten bakteerien syntymistä. Suomessahan antibiootteja ei enää saa käyttää eläinten kasvun edistämiseen, mutta toki niitä käytetään infektioiden hoitoon. Ja kun aineet säilyvät teurasjätteessä, säilyvät ne usein myös niistä tehdyistä lannoitteissa. Artikkelissa nimittäin testattiin lääkeaineiden hajoamista kuumennuksessa, jota käytetään rehun tai lannoitteen sterilointiin. Monet aineet eivät olleet kuumennuksesta moksiskaan. Teurasjätteiden jatkojalosteet ovat siis taas yksi kuormitusreitti lisää jätevesien ja eläinten ulosteiden seuraksi.

Artikkelia ei voi kommentoida.